Joulutervehdys
20.12.2024
Hyvät AKS-sisaret ja veljet sekä perinneyhdistyksemme toiminnasta kiinnostuneet ja tilaisuuksiimme osallistuneet.
On jälleen aika kiittää teitä jokaista kohdallanne ja erityisesti yhdistyksemme aktiivia ja osaavaa hallitusta kuluneen vuoden monista, hyvistä ja lämpimistä kohtaamisista sekä asiain jouhevasta hoidosta. Esitelmöitsijöillemme kuuluu ainakin yhtä iso kiitos, hehän mahdollistavat mielenkiintoisten tilaisuuksiemme mielekkyyden. Toivotan teille kaikille joulun rauhaa ja onnellisempana alkavaa uutta vuotta 2025.
Vaikka maailma ympärillämme on edelleen turbulenssissa ja ajatuksiimme hiipii välillä rauhattomuus ja turvattomuuskin, olkaamme kuitenkin hyvillä mielillä siitä, minkä Puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Juhani Kaskeala totesi Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa, että isänmaamme ei koskaan ennen itsenäisyytemme aikana ole ollut näin vahva ja liittoutunut, kuin mitä tänään olemme. Luottakaamme ikiaikaiseen kaitselmukseen, että tästäkin maailmanpalon ahdistuksesta kansat selviävät rauhan tielle ja kaikkein vähäisimmillekin riittää hyvinvointia jaettavaksi.
Pysykää terveinä, levätkää ja kohta koittavan uuden vuoden vieton jälkeen saamme alkaa odottaa kevään alkamista.
Tervehtien,
Pekka Lehtiö
puheenjohtaja